RTF Services on kokenut ja innovatiivinen yhteistyökumppani paloturvallisuuden alalla. 

Yritystoimintaan ja teollisuuteen liittyy aina turvallisuusriskejä, ja vakuutusyhtiöt vaativat yrityksiltä yhä enemmän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Tulipalot aiheuttavat suuria menetyksiä ja vahinkoa niin omaisuudelle kuin ihmisille.

Yrityksen RTF Services palveluksessa työskentelevä Stig-Erik Herrgård oivalsi tämän jo 30 vuotta sitten. Palopäällikkönä hän näki omin silmin, mihin puutteet paloturvallisuudessa voivat johtaa. Alusta alkaen yrityksen perusajatuksena on ollut tarjota palontorjuntapalveluja onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi ja kalliiksi käyvien vahinkojen minimoimiseksi.

Easy Wash -nimellä toiminut yritys keskittyi aluksi paloa ennaltaehkäiseviin puhdistus- ja saneerauspalveluihin. Kun Rescue Team Finland perustettiin, liiketoiminta jaettiin puhdistus- ja paloturvallisuuspalveluihin ja jälkimmäisistä muodostui nopeasti yrityksen liiketoiminnan ydin. Liiketoiminnan pitämiseksi mahdollisimman yhtenäisenä olemme vuodesta 2018 lähtien tarjonneet kaikki palvelut RTF Services -nimellä.

Ainutlaatuinen paloturvallisuuspalvelujen portfolio

30-vuotisen toimintansa aikana RTF Services on optimoinut työtapojaan ja liikkuvaa kalustoaan, mistä on tuloksena ainutlaatuinen paloturvallisuuspalvelujen portfolio.

Tarjoamamme palvelut täydentävät toisiaan, ja asiakkaan näkökulmasta on sujuvaa ja kustannustehokasta, kun sama henkilöstö huolehtii koko prosessista. Puhtaus ja paloturvallisuus kulkevat nimittäin käsi kädessä – pitämällä ympäristö pölyttömänä tulipalon riski voi pienentyä jopa 80 prosentilla.

Omien ja asiakkaidemme liiketoiminnan jatkuva kehittäminen ja parantaminen vie yritystämme eteenpäin. Tavoitteenamme on olla innovatiivinen edelläkävijä ennaltaehkäisevän paloturvallisuuden alalla. Kun palontorjuntatyötä tekee järjestelmällisesti toimiva ammattitaitoinen henkilöstö, sillä on suora vaikutus liiketoimintatulokseen ja työntekijöiden hyvinvointiin. Siksi voimme luvata –

Turvallisuus kannattaa aina.

norbert buduczki N0N0ieTUE08 unsplash2x

Rescue Team Finland Oy

  • RTF Services on yrityksen markkinointinimi. Palveluja tarjotaan myös nimillä Rescue Team Finland ja Easy Wash.
  • Perustettu vuonna 1991
  • Työllistää n. 18 henkilöä
  • Liikevaihto n. 2 M €
  • Toimintaa Suomessa, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa
  • Asiakkaitamme ovat teollisuus, voimalaitokset, varustamot, vakuutusyhtiöt ja yksityishenkilöt
certificate image certificate image certificate image certificate image